Maanantai 5.9.
Saavuin maanantaina kymmenen päivän
matkustamisen jälkeen vihdoin Pekingiin. Vastassa odotti kuuma 34 asteen
hellepäivä, johon toki olin jo varautunut, mutta silti lämpö puski jo
asemalaiturilla, jossa ilma ei tuntunut vaihtuvan ollenkaan. Suuntasin
päärautatieaseman aukiolle, jossa moni turistien kalastelija koitti kaikin
keinoin saada minua taksiin tai minibussin kyytiin ja nyhtää juuri saapuneelta
ulkomaalaiselta todennäköisesti monta kymppiä taksimatkasta. Kiinassa taksin
käyttö on halpa tapa liikkua ja parilla eurolla pitäisi päästä
jo pitkälle.
Harhailin jonkun aikaa asema-aukiolla, sillä
metropysäkin sisäänkäynti oli tehokkaasti piilotettu. En löytänyt sitä ja
paikalliset eivät osanneet neuvoa tarkkaa paikkaa (myöhemmin löysin sen ja se
tosiaan oli hankalassa paikassa), joten otin suunnaksi seuraavan metropysäkin
ja käppäilin sinne helteessä. Kamat painoi selässä ja hiki virtasi, mutta ei
matka lopulta kovin pitkä ollut, ensin jopa suunnittelin hostellille kävelyä, mutta
se olisi jälkeenpäin katsottuna ollut noin 8 kilometriä. Matkakortin osto ja
perille pääsy olivat tosi iisejä juttuja, koska melkein kaikki tekstit olivat
englanniksi metrossa ja siellä jopa kuulutetaan seuraavat pysäkin englanniksi.
Hostellini Pekingissä oli kapselimallinen,
mutta Japanilaisia kapselihotelleita hieman suurempi koppi. Valitsin tämän
paikan todella hyvän sijainnin ja privaattihuoneen takia. En halunnut alkaa
isompiin säätöihin tavaroiden turvallisuuden varmistamiseksi, koska tiesin viettäväni
kaupungilla kaikki päivät ja illat. Tästä syystä myös majapaikan palveluilla ei
ollut niin väliä, mutta täytyy sanoa että suihku ja vessa olivat todella
hyvässä kunnossa ja kyllä sitä kapselissakin hyvin nukkui yöt, vaikka välillä
olikin tilanpuutetta. Hostellissa törmäsin vain paikallisiin opiskelijoihin,
jotka ilmeisesti olivat tulleet kauempaa Pekingin yliopistoihin eivätkä olleet
saaneet vielä majoitusta omalta kampukseltaan. Tai sitten muuten vaan
hengasivat siellä ja kaikilla soi kello kuuden aikaan ja alkoi himmeä häslinki
:D
Itsellä meni ensimmäinen ilta hieman
erilaisissa merkeissä, kuin olin suunnitellut. Sattuman kautta ollessani
Tiananmenin aukion reunalla juuri sen sulkeutuessa, eräs tohtori Nanjingista
äkkäsi minut puhumassa kameralle ja muutamat sanat vaihdettuamme innostui, kun
osasin puhua jonkin verran Kiinaa. Hän puhui myös englantia auttavasti ja
halusi ehdottomasti lähteä tuopille. Mentiin sitten syömään pähkinöitä ja
juomaan yhdet paikalliset oluet johonkin lähikadun ravintoloista. Keskusteltiin
niitä näitä ja sain todella paljon kullanarvoisia vinkkejä Kiinaan ja
harjoittaa kielitaitoani. Mies kertoi Pekingissä olevan vielä muutaman päivän
ajan teemarkkinat kaupungin laitamilla ja otettiin metro sinne.
Paikalla oli kuitenkin vaan teekauppoja,
joiden en todellakaan usko olevan siellä vain muutamaa päivää. En kuitenkaan
itse olisi keksinyt selvittää, missä päin Pekingiä on teekeskittymä. Menimme
yhteen kauppaan sisään ja päästiin maistelemaan rennon henkisessä ilmapiirissä
yhteensä kahdeksaa eri teelaatua. Oli perinteistä Oolongia, vihreää teetä,
hedelmäteetä ja keltaista teetä, mutta myös kukkateetä ja mädätettyä vanhaa
teetä. Todella erilaisia kaikki, mutta vähän tuli lopuksi yllätyksenä, että
joitain niistä täytyi ostaa. Toki paikan pitäjä oli tuhlannut tunnin meidän
kanssa rupatteluun ja kestitsemiseen, joten oli ihan kohtuullistakin ostaa
jotain tästä kaupasta. Kello lähenteli yhdeksää,
kun lopeteltiin teen lipittämin ja suunnattiin omille majapaikoille. En
tuolloin vielä tiennyt, että Pekingissä menee metro kiinni jo 11 aikoihin
illalla, joten onneksi en jaksanut lähteä toiselle kierrokselle kaupungille.
Tiistai 6.9.
Tiistaina heräsin ennen viittä aamulla, sillä
halusin heti ensimmäisenä täytenä päivänä lähteä valloittamaan Kiinan muuria ja
valitsemani paikka Gubeikou on keskustasta noin 3.5 tunnun bussikyytien päässä
(taksillakin varmaan 2.5 tuntia), joten matkaan oli lähdettävä varhain. Saavuin
metrolla bussiterminaalille ja mulla oli ohjeina Ikilomalla-videoblogin pariskunnan
antamat kaksi paikallisbussia ja varoitus huijareista, jotka koittavat saada
länsimaalaiset takseihin. En osannut odottaa, että bussia oottaessani paikalle
tulee kiinalainen nainen, joka valehtelee päin naama bussin olevan täysin väärä
mihin olen suuntaamassa. Muutama Jenkki pyörittelee päätään, heillä ei selvästi
ole minua parempia ohjeita mukana eikä kielitaitoa. Näytin sitten tälle
naiselle kääntäjällä että kyllä tämä bussi on ”890 Nopea” eli täysin oikea ja
pyysin häntä lopettamaan kiusaamisen. Vähän hämmentyneenä, etten mennyt
halpaan, hän antoi meidän nousta bussiin ja sanoin toisille että ei kannata
luottaa kehenkään englantia puhuvaan, joka huutelee neuvoja tällä matkalla.
Kuitenkin sama nainen tuli vielä bussin
kyytiin, koitti kädestä vetää minua ulos ja huusi sitten Jenkeille että heidän
täytyy laittaa matkatavarat bussin alasäilytykseen. Eihän normaaleissa
paikallisbusseissa ole edes mitään alasäilytystiloja, mutta hölmistyneet miehet
lähtivät kuitenkin tavaroiden kanssa katsomaan bussin ulkopuolelta
säilytystilaa. Saman tien, kun kaverit olivat kamppeineen ulkopuolella,
bussikuski löi ovet kiinni ja kaasutti matkaan. Ihan uskomatonta, että
bussikuskille on annettu ohjeet, ettei mielellään ulkomaalaisia oteta kyytiin.
Toki ymmärrän että meillä on rahaa käytössä enemmän, kuin paikallisilla, mutta
bussi oli koko matkan lähes tyhjillään. Puolessa välissä ensimmäistä
bussikyytiä tuli bussiin taas toinen nainen huudellen minulle että tämä on
Mutiyun kylä, jossa pitäisi jäädä pois. Onneksi olin katsonut, että bussilla
täytyy ajaa ihan päättärille asti ja vasta kun kuski karjuu ulos kyydistä, on
sieltä lähdettävä.
Ohjeet toiselle bussille olivat vähän sekavat
ja paikalla oli kymmeniä kyyditsijöitä, joilta ei apua herunut pysäkin
etsimiseen. Onneksi paikalliset neuvoivat ystävällisesti kun kiinaksi kysyin
jeesiä. Pääsin lopulta sitten Gubeikouhun ja pikkukylässä seikkailtuani tovin,
löysin myös tien itse muurille. Muuri tällä alueella ei ollut missään
parhaimmassa kunnossaan, mutta toisaalta sitä ei ollut myöskään korjattu
jälkikäteen. Ja mikä parasta, ei yhtäkään turistia ja rihkaman kaupustelijaa
missään. Tämä osa muuria on enemmän vaellusreittejä varten, kuin varsinaista
turistimatkailua. Siksi lähdin itsekin reilun 15 kilometrin vaellukselle muuria
pitkin ja onneksi olin ottanut riittävästi vettä ja syötävää matkaan. Kello oli
noin 11 aamulla kun lähdin taivaltamaan muuria pitkin ja lenkki kesti itsellä
noin 3 tuntia. Tapasin yhteensä 4 muuta trekkaajaa matkalla ja maisemat olivat
kyllä taas kerran ihan uskomattomia.
Vain Kiinassa, mies erottelee jyviä akanoista keskellä tietä
Muurilla vaeltaminen oli helppoa ja polku oli
tarpeeksi leveä, ettei tarvinnut pelätä tippumista pusikkoihin muurin molemmin
puolin. Vartiotornit olivat hienoja, joskin ränsistyneitä ja ennen kaikkea vakuuttavinta
oli nähdä muurin jatkuminen molempiin suuntiin niin kauas, kuin silmä kantoi.
Kelikin oli mitä mainioin, sillä keskustassa oli saastepilveä, mutta muurilla
ilma oli kirkas ja seesteinen. Matka takaisin Pekingiin oli huomattavasti
joutuisampi, sillä nyt tiesin bussien lähtöpaikat, eikä tarvinnut kuunnella
kovin montaa kutsua takseihin. Yhden taksimatkan hintaa kysyin ja mies olisi
ajanut minut kylästä muurilla ja takaisin 40 eurolla. Ei mikään ryöstöhinta 80
kilsan matkasta suomalaiselle, mutta toisaalta bussilla ajoin matkan 2 eurolla.
Kokonaiskustannukset hostelliltani julkisilla muurille ja takaisin olivat alle
10 euroa. Mutta vaivaa sai kyllä nähdä ja ilman kielitaitoa olisin valinnut
vaan sen minibussin tai taksin. Joten jos haluatte päästä halvalla ja
yksityisyyttä mennessänne Kiinan muurille, niin ottakaa mukaan todella kattavat
ohjeet ja paljon evästä sekä vettä. Pääsylippu muurilla on muistaakseni noin 3
euroa, mutta Gubeikoussa sitä ei missään näyttänyt olevan myynnissä eikä sitä
kyllä kukaan kysellytkään.
Keskiviikko 7.9.
Heräsin keskiviikkona yhdeksän tienoilla ja
lähdin käymään vaateostoksilla. Metrolla matkustin jonnekin pysäkille, jossa
vuosi pari sitten oli ollut paljon vaatekauppoja ja markkinoita. Nooh ensin
vedin asemalta päinvastaiseen suuntaan enkä löytänyt muuta, kuin hyvää ruokaa.
Tunnin seikkailtuani löysin oikean suunnan ja ensin näytti ettei alueella ollut
missään vaateliikkeitä saati toreja. Löysin kuitenkin ison rakennuksen, jonka 5
kerroksessa oli outlet-tyylisesti kauppiaita myymässä vaatteitaan. Koitin ensin
tinkiä yhden vaatteen kohdalla hinnasta 30% pois, mutta mies kiivastui, eikä
suostunut muuhun kuin täyteen hintaan. Vähän jäi sellainen kuva että tämä oli
väärä paikka tinkiä, vaikka Kiinassa se onkin hyvin yleistä. Ostin sitten
kaikenlaisia vaatteita katsottuani ensin koko tarjonnan läpi ja valkaten
pienimpiä hintalappuja.
Illasta suuntasin kaupungin pohjois-osassa
sijaitsevaan olympiapuistoon, joka oli vaan muutaman metropysäkin päässä
hostellilta. Olympiapuisto pitää siis sisällään pääkisapaikat, joita käytettiin
vuoden 2008 kesäolympialaisissa ja vuoden 2015 MM-kisoissa. Aiheellista
kritiikkiä on esitetty puiston rakentamisesta, sillä se imi paljon rahaa
valtiolta ja kisapaikkojen piti olla käytössä myös seuroille harjoitteluun.
Kuitenkin olympialaisten jälkeen kisahallit ja stadion ovat olleet enimmäkseen
tyhjillään. Linnunpesäksi nimetty urheilustadion oli vakuuttavan massiivinen ja
paikka oli muutenkin hienosti rakennettu, vaikka mitään kovin perinteistä
kiinalaista arkkitehtuuria sieltä oli turha etsiä. Pian alkoi kuitenkin tummat
pilvet kerääntyä stadionille ja siitä kehkeytyikin suurin ukkosmyrsky mitä olen
koskaan nähnyt. Ihan uskomaton kokemus seisoa sadekatoksen alla taivaan
räjähtäessä joka puolella. Ja yleensä ukkonen kestää sen puolisen tuntia, kun
pilvet liikkuvat ylitse. Ei tämä ukkonen. Se tuntui olevan kaikkialla
Pekingissä ja kesti useita tunteja.
Matkustin metrolla olympiapuistosta kaupungin
keskusta-alueen etelälaidalle katsomaan Taivastemppeliä (Temple of heaven).
Ajoin jälleen kerran vaan edeltävälle pysäkille, mikä olisi tarkoittanut 4
kilometrin kävelyä puiston portille. Ei siinä rankkasateessa, eikä se varmaan
olisi aukikaan ollut enää. Mutta löysin läheltä vielä loistavan vaateliikkeen,
jossa myyjät eivät hyökänneet hyeenan lailla saaliin kimppuun, vaan sai suht
rauhassa katsella ja sovitella. Eli päivän ohjelma oli pitkälti
vaatehankintoja, mutta farkut, kollarit, shortsit, kengät, sukkia ja teepaitoja
ostettuani rahaa oli palanut kutakuinkin 50 euroa, jolla olisi suomessa saanut
vain ensimmäisen ostettua. Kurvasin kaupalta metrolinjoilla takaisin hostellin
nurkille syömään päivällistä ja myöhemmin hengaamaan kotikulmille myrskyn
laannuttua.
Yashinoya, parasta pikaruokaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti