Pohjoinen pääkaupunki, osa 2/2

Alkuun nöyrimmät pahoitteluni siitä, että viime kirjoituksesta on kulunut jo runsas tovi. Ja edelleenkään nettiyhteydet kampuksella eivät ole sillä mallilla, että edes kuvia pystyisi lisäämään blogiin. Seuraavaksi kerron viimeisistä kahdesta päivästä huikealla Pekingin reissullani ja matkastani kampukselle.

Torstai

Torstaiaamuna heräsin taas kukonlaulun aikaan klo 4.40. Tarkoituksena oli mennä katsomaan 5.46 tapahtuvaa lipunnostoa taivaallisen rauhan aukiolle. Missasin ensimmäisen metron, sillä luulin niiden kulkevan molempiin suuntiin jo viideltä. Toisella metrolla pääsin kuitenkin aukiolle nippanappa näkemään, kun lippua alettiin nostamaan. Oletin, että paikalla olisi tuohon aikaan muutama kymmenen paikallista ja ehkä jokunen turisti. No eihän siellä ollut yhtään turistia, mutta usea tuhat kiinalaista matkailijaa ja ehkä muutama Pekingiläinenkin. Sai taas yllättyä Kiinan laajuudesta.

Kiersin aukiota tovin lipunnoston jälkeen, mutta koska kiellettyyn kaupunkiin olisi päässyt tutustumaan vasta useaa tuntia myöhemmin, päätin alkuperäisen suunnitelman mukaan suunnata metrolla kesäpalatsille. Päätös oli mainio, sillä nähtävyyksiin Kiinassa kannattaa mennä juuri kun ne avataan (tai vaikka puolta tuntia aiemmin jonottamaan) tai sitten aivan viime tunteina. Aamusta lämpötila oli vielä siedettävissä lukemissa, mikä oli erittäin hyvä asia ottaen huomioon kesäpalatsin laajuuden. Kunming-järven, jonka rannalla palatsi sijaitsee, kiertämiseen kului reilu kolme tuntia, vaikka pysähtelin kierroksella harvoin.

Pääsylippu palatsille maksoi opiskelijalta noin 4 euroa ja ilmeisesti se olisi sisältänyt kaikki nähtävyydet alueella.  Kiinan nähtävyyksillä on erikoinen rahastustapa, jossa nähtävyydet on jaettu osiin ja tietyille alueille joudut ostamaan uuden lipun. Halusin käydä kesäpalatsin kupeessa ja ihastella sieltä avautuvaa järvimaisemaa. Köyhdyin tästä lisämaksusta vajaan euron ja jälkikäteen ajateltuani se olisi varmaan jo sisältynyt ostamaan aluelippuun. Olen lukenut valituksia tästä rahastuspolitiikasta ja valtion ahneudesta turistikohteissa, mutta oma kokemukseni on kyllä aivan päinvastainen. Jos on varaa matkustaa Pekingiin, niin luulisi olevan parikymppiä rahaa laittaa myös nähtävyyksiin, ovat ne tässä kaupungissa sen verran uskomattomia. Ruoat ja juomat turistialueella ovat myös lähes samoissa hinnoissa, kuin ulkopuolella ja tästä täytyy nostaa hattua.

Kiinan muuri on omassa luokassaan, mutta kyllä kesäpalatsi oli omalla kohdalla sen jälkeen ehdottomasti Pekingin paras turistikohde ja aivan mahtava piknikympäristö. Jos niistä kaupungin ruokakaupoista vaan saisi piknikille sopivaa ruokaa ostettua. Kello oli vasta 13, kun lähdin kesäpalatsilta takaisin keskustaan. Tarkoitukseni oli lähteä piknikille johonkin Pekingin massiivisista puistoalueista, mutta metrossa tovin pilkittyäni skippasin idean ja menin nukkumaan hostellille. Usean tunnin jälkeen lähdin illalla seiskan aikoihin käymään kartassa näkyvällä Sports Centrellä, lähellä Taivaspalatsia. Löysin lähimmän metroaseman läheisyydestä ostoskeskuksen isolla ruokakaupalla, joka kuitenkin oli jo saavuttuani paikalle sulkeutumassa. Kävin tässä niin kutsutussa urheilukeskuksessa, joka oli siis Pirkkolan urheilupuiston tapainen usean urheilulajin keskittymä. Lenkkeilijöitä näkyi, mutta koris- ja jalkapallokentät olivat tyhjillään. Isommalla aukiolla oli käynnissä jotkut kansantanssit.

Takaisin tullessa en lähtenyt vielä hostellille, sillä halusin ehdottomasti nähdä Pekingin uuden keskustan, eli Sanlitunin. Sanlitun on nuorison suuressa suosiossa oleva hyvin moderni ja länsimainen kaupunginosa itäisessä Pekingissä. Tänne ei niin vaan kävellä esimerkiksi keskusten kielletystä kaupungista. Paikka oli makee neonvaloineen ja sitä mielenkiintoisempaa oli nähdä eri hiustyylejä ja vaatemuotia, joita harvoin olin nähnyt missään päin Pekingiä. Hauskaa ei ollut kuitenkaan matkustaa viimeisellä mahdollisella metrolla ja kiirehtien vaihtaa toiseen, joka myös taisi olla aivan viimeisiä. Lopulta kolmas tarvitsemani metrolinja oli laitettu jo kiinni ja jouduin kävelemään melko kaukaa takaisin hostellille. Jalat eivät tykänneet tästä muutoksesta, mutta näinpä erikoisesti nimetyn Pohjoismeren-järven rannan ja sen lukuisat livemusiikkiin erikoistuneet kuppilat. Kiinassa kun on väkeä ihan himmeästi, tarvitaan tismalleen samanlaisia musiikkibaareja vierekkäin useita kymmeniä ja kaikkiin riittää asiakkaita.

Perjantai

Viimeinen päiväni Pekingissä käynnistyi pika-aamiaisella läheisessä Yashinoyassa ja tavaroiden pakkaamisella. Jätin kapselihostellin puolenpäivän tienoilla ja vein tavarat säilöön Pekingin päärautatieasemalle. Siellä kukaan ei puhunut kuin sanan pari englantia ja säilytyslokeroiden löytäminen oli uskomattoman työn takana. Sain kuitenkin tavarat lopulta parilla eurolla seitsemäksi tunniksi säilöön ja pääsin käymään vielä Taivastemppelillä. Pääsymaksu oli 1.5 euron luokkaa ja Kesäpalatsin jälkeen täytyy todeta, ettei paikka ollut kovin mielenkiintoinen. Jos haluat nähdä temppeleitä Pekingissä, mene Lama temppelille, sillä se on enemmän oikea temppeli. Taivastemppelillä on pitkä historia ja se on varmasti huikea nähtävyys, jos sitä ei jätä viimeiseksi päiväksi ja jalat eivät ole aivan loppuun ajetut. Itsellä oli kuitenkin takana 4 todella raskasta ja pitkää päivää Pekingin jättikaupunkia ympäri sahaten, joten kävely jälleen yhdellä kilometrien mittaisella nähtävyydellä oli tuskaa.

Ehdin käydä vielä edellisiltana bongaamassani ostoskeskuksessa hankkimassa illan eväät junamatkalle. Ostarilta sai myös erittäin edullisesti hyvin maittavaa lounasta, joka tuli kyllä tarpeeseen. Halusin olla asemalla tarpeeksi ajoissa, koska perjantai on yleinen matkustuspäivä pois isoista kaupungeista kotiseudulle. Ja ryysistä riittikin melkoisesti, mutta lopulta minulla oli vielä asemalla 1.5 tuntia aikaa tuhlattavaksi. Koitin aseman jokaista langatonta verkkoa, mutta yhteenkään ei pystynyt yhdistämään ja turhauduttuani tähän kävin vielä Yashinoyassa syömässä päivällistä, ettei junassa tarvinnun alkaa ihmeempiä kokkailemaan. Voittajan valinta voin sanoa.

Matka kampukselle

Junamatka istumapaikalla Pekingistä Shanghaihin oli melkoinen kulttuurishokki, sillä en ollut ollenkaan varautunut siihen että käytävät ovat täynnä matkustajia, joille ei ole istumapaikkoja junaan riittänyt. Vessaan pääsy ja ylipäätään jaloitteleminen oli jätettävä yhteen kertaan ja tuli luvattua ettei enää koskaan Kiinassa yönylijunaan istumapaikalle. ”Yksi yö menee vaikka päällä seisten” ei sitten päde Kiinassa, jos tänne joskus tulette. Säästöä istumapaikalla tuli vajaa kymmenen euroa, mikä näin jälkikäteen tuntuu entistä tyhmemmältä.

Juna saapui Shanghaihin 11.40 ja tiesin ensimmäisen mahdollisen junan lähtevän kampukselleni 12.01. Minulla oli siis reilu tunti aikaa löytää asemalta metrolle, ostaa lippu, matkustaa kaupungin toisella laidalla sijaitsevalle juna-asemalle, ostaa junalippu Hainingiin ja keritä vielä junaan. En ottanut tuota edes tavoitteekseni, vaan olin valmis menemään pari tuntia myöhemmällä junalla. Kuitenkin usean jonottelun ja ryysiksen jälkeen juna-aseman lippuluukulla virkailija halusi myydä minulle välttämättä lipun tuohon 12.01 junaan ja kehotti kiirehtimään asemalle. Pienellä hölkällä ehdin oikein hyvin junaan ja oikeaan vaunuun. Istumapaikat oli myyty jo loppuun, mutta eipä tuo haitannut seistä 1.5 tunnin matkaa. Ei sen jälkeen kun oli matkustanut yhden yön istumapaikalla kyhjöttäen ja yhteensä yli 10 000 kilometriä Helsingistä Shanghaihin.

Otin Hainingin pieneltä juna-asemalta taksin kampukselle muutamalla eurolla ja ihmettelin kuinka pieneltä tämä Helsingin kokoinen kaupunki näytti Pekingin ja Ulan-Batorin jälkeen. Kampusalue oli yhtä työmaata saapuessani ja sitä se on vieläkin kaksi viikkoa myöhemmin.